K-piste ajatus pyörähti käyntiin keväällä 2007, kun kaikista järvenpääläisistä kulttuuriyhdistyksistä kutsuttiin edustajat koolle Järvenpää-talolle keskustelemaan yhteistyömahdollisuuksista. Kokoontumisista syntyi 2 järvenpääläistä kulttuuriesitettä, jotka julkaistiin ja jaettiin jokaiseen järvenpääläiseen kotiin vuoden 2008 keväällä ja syksyllä. Esitteessä esiteltiin järvenpääläisiä kulttuuritapahtumia ja yhdistyksiä. Järvenpään kaupunki tuki esitteen julkaisua kohdeavustuksella.
Vuodesta 2009 Järvenpään kaupunki on julkaissut omaa kulttuuri- ja tapahtumaesitettä.
Koopisteen esitteiden suunnittelusta ja organisoinnista vastasivat Arja Virta Kamarikuorosta, Hanne Lindström Kuvataidekoulusta, Anu Uhlenius Järvenpään teatterista ja Anja Tyrväinen Järvenpään Taideseurasta. Esitteiden ulkoasun loi Hanne Lindström.
Yhteisen esitteen lisäksi toimintamuodoksi vakiintui Kulttuurikahvila, jossa kulttuurin tekijät voivat keskustella vapaamuotoisesti ja tiivistää yhteistyötä järvenpääläisen kulttuurielämän hyväksi.
Koopisteen yhteiset sivut avautuivat lokakuussa 2009.